Peruttu: palvelujen saatavuus digiaikana -seminaari 18.3.

Seminaari on valitettavasti päätetty siirtää koronavirustilanteen vuoksi. Etsimme seminaarille uuden ajankohdan ja samalla isomman tilan, sillä tulijoita olisi ollut enemmän kuin saliin mahtuu! 

Seminaarissa käsitellään sosiaali- ja terveydenhuollon digipalveluita nyt ja tulevaisuudessa. Miten esimerkiksi ikääntyneet, maahanmuuttajat tai vammaiset pysyvät palvelujen muuttuessa mukana? Seminaarin järjestävät Helsingin yliopisto, DigiIN- ja CoE AgeCare -hankkeet sekä Suomen sosiaalioikeudellinen seura ry.

Seminaari liittyy seuraaviin Helsingin yliopiston laajoihin hankkeisiin: Palvelukulttuuria uudistamalla kaikki mukaan digitaaliseen yhteiskuntaan (DigiIN) ja Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikkö (CoE AgeCare)

Tilaisuus on maksuton. Seminaarin jälkeen klo 15.30 alkaen pidetään samassa paikassa Suomen sosiaalioikeudellinen seura ry:n vuosikokous.

Ohjelma

12.15 Sote-digipalvelut nyt ja tulevaisuudessa (tutkimuspäällikkö Hannele Hyppönen / erikoistutkija Tuulikki Vehko, THL)
12.40 Ikääntyvien syrjäytymisvaara sote-digipalveluissa (apulaisprofessori Sakari Taipale, Jyväskylän yliopisto)
13.05 Maahanmuuttajien syrjäytymisvaara sote-digipalveluissa (yliopistotutkija Laura Kemppainen ja tutkijatohtori Ulla Buchert, Helsingin yliopisto)
13.30 Yksityisyrittäjä vanhusten digipalvelujen edistäjänä, tabletit ikääntyneiden apuna (DI Marko Torppala, Linkkiteam)

Kahvitauko

14.10 Vammaisten oikeudet digiaikana (eritysiasiantuntija Ylva Krokfors, Invalidiliitto)
14.35 Millainen on digitulevaisuus? (IT-asiantuntija, entinen kansanedustaja Jyrki Kasvi, Espoo)

Tervetuloa!

Helsingin yliopisto
Anne Kouvonen, sosiaalipolitiikan professori, DigiIN-hankkeen HY:n tutkimusryhmän johtaja

Suomen sosiaalioikeudellinen seura SSOS ry.
Yrjö Mattila (pj), Eila Sundman (vpj), Tuula Sillanpää (siht.)