Koronapandemia on pakottanut eri alojen toimijat etsimään vaihtoehtoisia tapoja organisoida ja tarjota palveluja asiakkailleen. Tarve minimoida kasvokkainen vuorovaikutus on vaikuttanut niin terveydenhuoltoon, opiskeluun kuin työelämäänkin. Eri puolilta maailmaa on kuultu opiskelijoista, joilla ei ole mahdollisuutta verkko-opiskeluun, ja jotka ovat jääneet opinnoissaan jälkeen, kun koulut ovat sulkeneet ovensa. Toisissa kouluissa taas on voitu tarjota laajasti verkko-opintoja ja mahdollistaa opintojen eteneminen eri muodossa. Opiskelijat, joilla ei ole pääsyä digitaalisiin työvälineisiin, ovat joutuneet erittäin epäedulliseen asemaan. Anu Kaihlanen ja Tarja Heponiemi kirjoittivat 18.5.2020 Turun Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan, että peruspalveluilla, kuten terveydenhuollolla, ei kuitenkaan ole mahdollisuutta kokonaan sulkea toimintaansa.

Kaihlanen ja Heponiemi muistuttavat myös, että kaikki eivät ole palvelujen käytössä samalla lähtöviivalla. Koronaelämä on lisännyt jo olemassa olevaa huolta mahdollisesta eriarvoisuuden lisääntymisestä sekä digitaalisesta kahtiajaosta, jossa toisilla on mahdollisuudet käyttää sähköisiä palveluja ja hoitaa omaa hyvinvointiaan, toisilla ei.

Sama ongelma on Aasian maissa, toteavat DigiINin kansainvälisen tieteellisen neuvoston (SAB) jäsen Sun Sun Lim (University of Technology and Design) ja Irene YH Ng (National University of Singapore) AsiaGlobal Onlinessa julkaistussa artikkelissaan.

Singaporelaistutkijat ehdottavat maassaan kolmen vaiheen strategiaa edistää kansalaisten digioikeuksia:

  1. Kaikille kansalaisille ja jokaiseen kotiin luotettava ja kiinteä internet-yhteys osana julkisia palveluja.
  2. Kaikille kansalaisille käyttöön digitaalisia laitteita, kuten tietokoneita. Monet pienituloiset kotitaloudet nojaavat digitaalisuudessa mobiililaitteiden varaan tietokoneiden korkeampien kustannuksien vuoksi. Mobiililaitteiden hyödyllisyys on kuitenkin rajallista tietokoneisiin verrattuna niin työnteossa, opiskelussa kuin terveydenhuollossakin. Tietokoneiden omistaminen ja käyttö tulisi todennäköisesti muuttamaan vähävaraisten kotitalouksien digitaalisia käyttötapoja.
  3. Teknologiaveron mahdollinen käyttöönotto. Teknologiaveroilla rahoitettaisiin yleinen ja yhdenvertainen digitaalinen pääsy kaikille kansalaisille.

Suomessa useimmilla on pääsy tietokoneille ja nettiin, mutta itsestäänselvyys se ei suinkaan kaikille ole.

Verotuskin on Suomessa paljon korkeammalla tasolla kuin Singaporessa, joten suoraan Suomeen siirrettävissä nämä ehdotukset eivät kuitenkaan ole.

Korona on Singaporessa vauhdittanut hallituksen suunnitelmia auttaa ikääntyviä ja opiskelijoita digiosallisuuteen. Suunnitelmissa on esimerkiksi nopeuttaa digitaalisen oppimisvälineen hankkimista jokaiselle lukiolaiselle. Meillä Suomessa palveluntarjoajat ja eri organisaatiot ovat vastanneet koronan lisäämään digitaaliseen tuen tarpeeseen tarjoamalla asiakkaille esimerkiksi puhelinapua. Parhaita eriarvoisuuden vähentämisen ja digituen keinoja on meilläkin etsittävä jatkuvasti, sillä julkisten palveluiden siirtyessä koko ajan enemmän verkkoon, on kansalaisoikeus voida käyttää digitaalisiakin asiointimuotoja.